Pidä juokseminen mielekkäänä – palkitse itsesi

Monelle pitkään juoksua harrastaneelle juokseminen, sen tuottamat endorfiinit ja siinä kehittyminen itsessään ovat palkkiota kerrakseen. Kuitenkin erityisesti aloittelevalle juoksijalle on tärkeää muistaa, ettei juoksuharrastus saa toimia koko elämän ainoana sisältönä, tai muuten sen kanssa saattaa palaa loppuun niin henkisesti kuin fyysisestikin. Itseään voi palkita monella tapaa ja jokaisella meistä on varmasti omat toimivat konstimme, mutta tässä on pari ehdotusta inspiraation lähteeksi.

Palkitse itsesi herkullisella ja ravitsevalla ruoalla

Niin, ruokapalkinnoista voidaan toki olla montaa mieltä. Tavoitteellista urheilua harrastavalle ei varmastikaan ole tarkoituksenmukaista urheilla vain voidakseen syödä paljon herkkuja, muttei mitään ruokaa pitäisi urheillessakaan väkisin sulkea kokonaan pois.Tässä onkin nyt ennemminkin kyseessä hieno ravintolaillallinen tai brunssi joka toimi tietynlaisena hemmotteluna itse syömisen lisäksi. Aterioi esimerkiksi puolimaratonin jälkeen pitkän kaavan kautta ja juhlista hyvässä seurassa onnistumistasi ravitsevalla, palauttavalla ruualla. Siinä missä nesteytys, hyvät yöunet ja kehonhuoltokin, on ruokavalio myös osa urheilijan elämäntapaa eikä sen merkitystä kannata väheksyä.

Materiaalinen palkinto

Kenties et ole pystynyt oikeuttamaan itsellesi jotakin tiettyä ostosta, etkä ole kovin motivoitunut säästämään sitä varten? Entä jos laittaisit pienen summan rahaa sivuun jokaisen pienen välitavoitteen saavuttaessasi ja lopulta suuremman tavoitteen – oli kyseessä sitten juoksuajan parantaminen tai maratoni – saavutettuasi teet kyseisen hankinnan. Pienistä summista voi melko nopeastikin kertyä hyvä potti ja summan kasvaminen motivoi tavoittelemaan pieniä välitavoitteita ahkerasti. Tällöin palkinto tuntuu ansaitulta ja onkin ollut kovan työn takana. Tämä palkinto voi olla mitä tahansa, mutta on tietysti vielä parempi jos se liittyy jotenkin juoksemiseen – esimerkiksi uudet juoksukengät!