Sisusta keittiötä jouluisesti

Sisusta keittiötä jouluisesti

Jouluinen sisustus on loistava tapa luoda tunnelmaa kotiin, pimenevien iltojen keskelle. Joulukoristeita kannattaakin laittaa hyvin esille, oman maun mukaan tottakai. Näin saat kodistasi viihtyisän ja jouluisen tunnelman aikaiseksi. 

Jouluun kuuluu tottakai punainen, valkea, ruskea ja vihreä väri. Värit ovatkin tärkeitä elementtejä joulun tekemisessä. Näitä värejä käyttämällä voit helposti saada jouluisen tunnelman aikaiseksi ja yhdistellä siihen muita elementtejä, joista itse nautit jouluna eniten, saat itseäsi eniten viihdyttävän kokonaisuuden ja ympäristön aikaiseksi. Tärkeintä kun kuitenkin on että sinä itse nautit omasta kodistasi vuoden jokaisena päivänä. Muista myös syödä ja vohvelirauta ja leivänpaahdin ovat hyviä apuvälineitä pienien välipalojen tekoon askartelun lomassa.

Vinkkejä jouluiseen askarteluun

Voit yhdistellä eri värisiä kankaita saadaksesi jouluisen yhdistelmän. Näin sinun ei tarvitse ostaa pelkästään jouluna käytettäviä kankaita. Voit ostaa rullatavarana, oman mitan mukaan haluttavaa kangasta ja leikata sitä itse kotonasi pienempiin paloihin. Tähän esimerkiksi terävät Fiskars sakset ovatkin kätevä apuväline kankaan leikkaamiseen oikeaan mittaan. 

Pumpuli on helppo, halpa ja yksinkertainen koriste, jolla voit asetelmiin ja koristeisiin jäljitellä lunta. Saat muotoiltua pumpulista esimerkiksi keittiöön läpinäkyvään lasiseen vaasiin lunta jäljittelevän alustan, jonka päälle laitat vaikka tonttu tai joulupukkihahmon. Tällaisen asetelman purkaminen joulun jälkeen on helppoa ja voit käyttää pumpulin uudelleen muuhun tarkoitukseen tai säilöä sen pieneen tilaan seuraavaa joulua varten.

Voit ostaa jouluvalot ja ison julisteen, jossa on esimerkiksi jouluinen talvimaisema. Tämän jälkeen voit leikata julisteessa olevien talojen ikkunoihin tai vaikka taivaalle, kuin tähdiksi, pienet kolot, joihin asetat valojen polttimot julisteen takapuolelle, teipillä kevyesti teipaten paikoilleen. Näin saat kauniin ja hieman valaisevan elementin, jonka saat helposti kiinnitettyä seinälle ja voit vaihtaa kuva-aiheen ja tehdä uuden julisteen kun haluat. Tämä on edullinen keino piristää ilmettä ja varmasti vieraasi ihastelevat uniikkia teosta!